Ulkoilu, liikunta ja aktiviteetit

Muonion liikuntamahdollisuudet ovat vahvasti luonnossa liikkumista. Hiihto on tärkein; onhan lumisen maan aika lokakuulta huhtikuun loppuun. Ensilumen Ladut kunnostetaan kirkonkylän ja ympäröivien yritysten käyttöön jo lokakuun lopulla ja kun lumipeite vahvistuu latukilometrit lisääntyvät keskitalven jälkeen yli 200 kilometriin. Tunturi-Lapin latualue, Muonion, Enontekiön, Kittilän ja Kolarin on yli tuhannen kilometriä.
Laskettelu Oloksen kotoisilla ja turvallisilla rinteillä soveltuu erinomaisesti nimenomaan lapsiperheiden lomanviettokohteeksi.
Pallas, Ylläs ja Levi ovat vajaan tunnin ajomatkan päässä Olokselta.
Kesäisistä harrastusmahdollisuuksista on kalastus kasvanut merkittävimmäksi. Muonion Lohiviikot on yksi houkuttelevimmista kalastuskilpailuista. Lohijokena Muonion-Torniojoki on viimevuosina antanut hyvän saaliin pyytäjälleen.
Vaellus ja melonta on jokien ympäröivässä tunturimaastossa todella upeaa. Reittien vaihtelevuus on vain kunnosta ja varusteista kiinni. Ounas-Pallastunturien maastot kansallispuistossa tai Olos-Ylläsreitti outamailla tarjoaa kaikki mahdollisuudet, joita voi retkeltä odottaa. Muoniojoki ja siihen laskevat sivujoet muodostavat olosuhteet, joista kukin löytää mieleisensä melottavan reitin.