Kangosjärvi

Reeti-tontun tarina

Reeti-tontun kotiatulo

Jokunen vuosi sitte kylätontuista Reeti päätti sivistää itteänsä ja lähteä kouhluun Tornihoon. Sieltä son ny tulossa ja on päivän mithaan taivaltannu melkein 25 peninkulmaa pohjosseen oottaen harthaasti, koska pitkät, ykstoikkoset suorat loppuvat. Muonion kirkonkylhään on vielä matkaa kaks peninkulmaa. Reeti-tonttu kapuaa jo Harjuvaaran kuvetta, ja kohta - ko taikaiskusta - putkahtaa näkyville tunturimaisema, josta Pallaksen kerot erottuvat tutuimpina. Vielä muutama vuoma ja mukka, notkelma ja mäennyppylä, myötäle ja heti perhään vastale ja siinä son: ylväs tunturimaisema ja kerrassaan komea järvi - Kangosjärvi. Näkymä mykistää Reetin kerta toisensa perästä.

Järven taka pakeneva kylätie näkkyy saahneen öljysorapinnan, ja Yrjönkurvi on yhtä tiukka ko ennenki. Tienvartheen on noussu jokunen uusi rakenus; muutama poro ja niitä kuono käpälien päälä tarkkaileva koira loikoilee kartanolla. Koulun porthaila joku kilkuttaa kelloa - taitaa olla välitunti lopuilansa - ja kyläkauppaki näyttää olevan auki. Sitte jyrkät törmät, ja jo aukeaa järvenselkä koko kommeuessaan. Saaret näkyvät olevan entisellä paikalansa: etuviistossa Kuussaari, Leveänlahen puolela Haapasaari ja jo takaviisthoon jääny Peltosaari. Harjuniehmeen on noussu uusi komea navetta ja rannale joku pytinki. Harjulahtheen on kasunu koijurisuja, ja Harjuojansuu on jo melkein ummessa; puut peittävät kohta matkaajalta näkymän järvele. Reeti muistelee lähes haikeana, miten oja ennen ryöpyten puikkelehti näkyville vanhojen kuusten, riippakoijujen ja rentukoitten lomasta, kirmas tuokioksi sillan alle piihloon ja laski sitte ko rauhottuen järhveen, eikä tien ja järven välissä kasunu puun puuta. Veenpauhu ja joskus sillalta hevosen kavioitten kapse kantauvuit pitkäle tyventä järvenselkää myöten.

Tie jatkaa taivaltamista ja kapuaa Porovaaraa, mutta Reeti ei. Reeti oikoo jäseniänsä ja laskee alas ranthaan. - Sinnehän on tehty ihan laituri. - Reeti istahtaa kannonnokhaan ja silmii näkymää mutta aattelee vielä mielessään, kunka tie jatkaa kirkole käsin. Järvi pilkahtaa ennää muutaman kerran puitten takkaa mutta tullee vielä ennen jokisuuksi kapenemista näkösälle valtatien varressa ko hyvästelläkseen kylästä lähtevän. Sielä kyllää kattoo aivan eri näkövinkkelistä - näkkee, kunka Kuturova peilaa itteänsä veenpinnasta.

Reetistä Kangosjärvi onki siittä kummalinen, että maisema varsinki niemien ja saarten takia vaihtelee melkosesti aina sen mukhaan, miltä kantilta sitä kattelee: kattooko tästä kannolta vai Särkijoen sillalta tai vaikkapa jostaki saaresta. Paikoin taas pitkä niemi peittää näkymän isole seläle ja tuntuu, ko olis pienelä mettäjärvelä. - Mutta aina maisema on komea. - Reetistä on juuri harmi, ko puut ko varkhain peittävät kohta koko rapean neljän kilometrin matkala tieläliikkujalta komean järvi- ja tunturimaiseman. Monet nykysin oikotietä kulkevat pyöhräyttävät kylän kautta muistikuvissa juuri tuo näkymä ja mahanpohjaa mulhjauttavat jyrkät törmät. Tarvittas taas kirvestä ja karjaa; varsinki lamphaat pitäsit risukot kurissa.

Reeti-tonttu piirtää vielä mielessä kuvvaa, kunka järven eteläpäässä Särkijoki mutkittellee laiskasti kohti järveä ja tuopi tulleessaan vesiä niin Nivunkijoesta ko Akajoestaki ja pohjospäässä taas Kangosjoki kiiruhtaa kohti rajaväylää ko henkensä häässä. Särkijoen silta on uusittu, ja kylätieki on hyvässä kunnossa; ei ennää kevättulvat eikä rospuutto kulkua hiasta. Reetiä vähä harmittaa, ko Särkijoen pohjospuolen tutut kala- ja mettämaat, ja marjamaakki, non jäähneet järven taka rakenetun aijan sisäpuolele. Vielä senthään pääsee Särkijokivartta Juuvarovhaan ja Nivunkituntuhriin.

 

Nykypäivää

Kylä näyttää uinuvan ko suojassa suurten vaarojen kainalossa. Siittäpä Reetin miehleen hiipiiki ajatus, että jospa juuri vaaroitten takia ukoniilet karttavat kyllää ja jymistelevät joko Väylän tai Oloksen puolta taikka nei ossaa ratkassa menoväylää ja hajjaantuvat möyryten kummalaki puolela; välhiin saapi melkein kastumatta seurata luononvoimien myllerystä. Mutta jos iili pääsee livahtahmaan kylhään, se tietää pitkää jytinää ja salamoitten räsähtelyä ihan maahan asti.

Reeti muistaa monia sukupolvia kyläläisiä ja tuntee kaikki lähes 120 nykystä asukasta. Reeti tutkailee rauhottavvaa maisemaa ja unohtuu hunteeraahmaan kylän elämää ja mailmanmenoa muutenki.

Monet yksittäiset talot etenki valtatien varressa non ennää lomakäytössä. Muutos on melkonen, ko Kangosjärven ja Kihlangin välinki paristakymmenestä asumuksesta pilkottaa valo ennää yhestä. Väylänrannassa nousee senthään vielä muutama savu, ja mökkiläiset tuovat oman värinsä kyläkuvhaan. Kaksiopettajaisen koulun ja puojin lisäksi kylässä on kunnan aluheen suurin maatila, ja majotethaan sielä matkalaisiaki. Käentaitojen ossaajia löytyy monenlaisia puukontekijää myöten, ja varsinki rakenusalan ammattimiehiä on monheen homhaan: on timperiä, puuseppää, maalaria, muuraria, sähkömiestä. Pirssi elikkä taksi son taas Väylänrannassa, Reponiemessä. Tänä päivänä moni tienaa leipänsä ajamalla talvikauet autoja pitkin kylien raittia ja varsinki vaimonpuolet kokkaamalla ja puhistamalla paikkoja lähihoteleissa.

Koulun lähelä on kunnan omistama maapala vuokrattavana talojen rakenuspaikoiksi, ja Mettähallitus on ollu yhtenä kaavottamassa mökinpaikkoja Väylän rantatörmäle.

Vaihteleva maasto ja vesistöt antavat erinomaset maholisuuet monipuolisseen ulkoihluun ja kalastukseen, eikä net marjamaakhaan ole kaukana, ja kevväälä on juuri soma seurata lintujen muuttoa vaikkapa Vuomajärvelä.

Pyhärukkoustenpito ja entisajan seurat non loppunu vahvojen sananjulistajien kuoltua, mutta muutamassa talossa piethään vielä sillon tällön seuroja. Ennen kyläläisiä kerräänty johonki talhoon hauskanpithoon, mutta nykysin vahathaan iltakauet sitä asumuksia vallanutta kuvarakkinetta ja kylästelhyynki pitäs malttaa oottaa ihan kuttua tai ainaki varottaa kylhääntulosta etua. Reeti ruukaaki hunteerata, miksi uuen ajan myötä ihmiset on hylähneet niin monia vanhoja tapoja ja toisin paikoin kokohnaan yhessä tekemisen taijon. Onkhaan kaikki nämät uuen ajan kotkotukset kuitenkhaan meile hyväksi ja siunaukseksi?

Kyläläisten harrastuksista Reetile tullee ensinä miehleen urheilu. Son jo vuosikymmeniä värittänny kylän elämää. Muonion Kiri järjestää koulun takasessa maastossa monenlaisia kilpailuja ja huolehtii lauista. Akat hakkaavat lentopalloa kesäkauet Kajastuksen kentälä, vaikka metakasta päätellen se taitaa olla enämpi hauskanpitoa ko pellaamista. Jäälä piethään talven mithaan monia pilkkikilpailuja, yhtenä kylän ittensä kehittämä tapahtuma: juoksupilkki. Osakaskunta taas järjestää uistelukilpailuja, ja joskus pistethään kylätoimikunnan lavala jalala koreasti. Kylän laitamille non pojankoltiaiset jyllähneet ihan oman rossiraan. Nuorempi väki kinuaa laskettelehmaan lähirintheile, ko nekki on näin moottoripelien aikana melkein käen ulottuvilla.

Välhiin kuitenki melothaan ja souvethaan, kierethään hourupäisinä teitten tekemää rinkiä tai vaelethaan mettäpolkuja ko eksyksissä. Välhiin vahathaan tuntitolkula jäähän jyrsittyä reikää silmät tapilansa tai laapustethaan ja hankikelilä annethaan sivakoitten suihkia pitkin järviä ja vaaroja. Jokku klupuavat jokivarsia kalantirriäisten toivossa tai soutavat lohta malttamatta kyynähtää silmän täyttä taikka marsivat syyskauet mettiä pyssyntorrakko olkapäälä. Joskus käyhään porukalla vaikkapa Kangosselässä taikka Nivunkitunturissa ja Juuvarovassa. Reeti taas oottaa malttamattomana, että pääsis heithään verkkoja ja nuottaahmaan ja siinä samala vetähmään uistinta.

Kyläläiset ja koulun väki hommaavat yhessä monenlaista kläpitten etheen. Jokavuotiseksi on jo tullu joulun alottaminen ittenäisyyspäivän paikheila kunnon jouluruala.

 

Entisaikhaan

Akajoen uittoränni ja Kielisen porokaarre kertovat vielä jotaki jo kaohneista töistä ja työtavoista. Reeti-tontunki mietheet karkaavat menheesseen aikhaan. Se muistaa vielä, kunka kylän ympärillä monet suuret savotat annoit särvintä niin kyläläisile ja naapurikylien ja -pitäjien miehile ko kulkumiehilekki ja kunka uiton alkua ootelthiin kevväälä ko kuuta nousevaa. Reeti muistaa kastelheensa monesti lyhkäset kinttunsa ja pulahtanheensa ihan umpisukkeluksiin vielä jäähilheitä kantavissa rantavesissä tukkien ja puomien päälä urheiltaessa, mutta pitihän sitä kokkeilla. Tukkikämpät on kaikki purettu ja uittoproomuki raijattu pois ruostumasta. Tervanpoltto son kans ollu monen talon ja torpan lähes ainoa tienasti, mutta ny tarkkasilmänen kulkija löytää tervahauvoista vain sijan, pienen kuopan. Monen talon isäntä ja osa pojistaki on ihan näihin päihviin saakka tienanu leipänsä poromiehenä, ja joilekki kisurat on olheet muuten tärkeä leivänjatko. Reeti-tonttu on ittekki paimentannu poroja ja muistaa vielä hyvin tokan kokoamiset ja merkittemiset. Kaartheita oli sillon pitkin pitäjää, ihan kylän pinnassaki. Oli se höytäkkälumessa ja takkalakelilä suivasaa hihtoa pitkin mettiä; ei nolheet kulkuvehkheet sillon niin kerkiäviä ko nykyset.

On se Luojan lykky, että jokku käsittävät vanhoitten asioitten pääle. Monila on vielä vintilä ja aitoissa käytöstä poistettuja kampheita: jos minkälaista vempelettä ja masinaa. Kaks kylän haaparantalaista muuttolintua non säilyttänny niin rakenukset ko kampheetki, jokka kertovat sanoja ja mielikuvia paremin entisajan elämästä. Muuttolinnuista toinen on kunnostannu Aleksen paikan entisseen malhiin ja keräny ja pannu näkösälle monenlaista vempainta ja työkalua ja toisen kotipaikka taas son ko äitinsä jäljiltä - tulitikukki piisin kransila oottavat vain tulen riipasemista. Paljon ennen sotia hakattu savusauna on jo painunu vähä nuopalensa ja vaatii entistä syvempää nöyrtymistä ovissa mutta vetreyttää vieläki vanhoja jäseniä kesäsin.

 

Missä silmä leppää ja mieli rauhottuu

Lähimaastossa on monenlaisia luononnähtävyyksiä: Kylän ja Väylän välissä kiemurtellee lähes yhtäjaksonen vaarojen ja harjujen jono aina kunnan etelärajalta Jalkosseen, ja tuskinpa se kunnan tai valtakunnan rajale pysähtyy. On siinä harjua toisensa perästä. Sieltä näkkee pitkäle, ja on helppo marsia ja paikoin pyöräilläkki hyvin erottuvia polkuja ja tienpohjia. Muutaman kilometrin päässä virtaa Väylä vaphaana millon pettävän tasasena, millon taas ärjyen ja jylisten. Se kiehtoo voimalansa ja viekottellee lohestajia ja perhokalastajia.

On kappeita, kiemurtelevia jokia ja pieniä järviä, lampia ja saivoja. Osittain juuri suurten korkeuseroitten takia järviä ja lampia on kymmeniä, ja lähes poikkeuksetta kommeimilla niistä on harju tai vaara kupheelansa. Harjujärvet ja niitten puristuksessa kohoava harju non aivan oma lukunsa. On Haapajärvi Kangosselän ja Rööninharjun syleilyssä ja tietenki itte Rööninkuru koko jylheyessään, on Liekojärvi Liekoharjun ja Akajärvi ja Saivojärvi Saivoharjun kyljessä ja Raijanharjut kätkevät Raijajärven. Pohjospuolela liplattaa Rahtusjärvi aivan tien laijassa, eikä net kaukana ole Valkeajärvi ja Pietaraisenjärvikhään. Kylän eteläpäästä luikertellee mettäautotie Tiurajärhveen, ja tien varressa Särkijärvi ja Salmijärvi päilyvät sinisinä ja vähän kauempana Löyttyjärvi, Pahtajärvi ja Rovajärvi.

Särki- ja Akajokivarressa Kuturova ja Kurkkiorova seuraavat herkeämättä kylän elämää, ja Pitkänveonvaara ja Kangosselkä jyrkin kallioseinämin ja louhikoin vartioivat järven länsipuolta. Itäpuolela näkkyy ainaki Oloksen, Juuvarovan ja Nivunkitunturin laet ja kauempana Pallaksen silhuetti. Väylänrannassa seuraavat virranjuoksua ja naapurimaan touhuja Saitavaara ja Kangosvaara ja puolela silmälä Kilpimellanvaara. Kangosselän kyljessä on jäljelä pätkä Monttelinharjua, ja kuusikko ja lampiki non paikalansa, mutta toinen pää harjusta on juntattuna maantiehen. Samoin son käyny Valkeaharjulekki. Rumana arpena näkkyy paikoin ihmisen käen jälki.

Virne nousee kuitenki Reetin suupiehliin, ko sille tullee Nimetönjärvi miehleen. - On ollu vissiin nimistä uupelo. - Mitenkhään son sen luononkauhneuen kans, ko Rumajärvi pilkahtaa puitten lomasta? Ja nimien syntyjä syviä tullee mietittyä, ko puhuthaan Selännenänjärvestä ja Veenheittämänjänkästä.

Mutta ny son aika lähteä kotimökile, aika jatkaa elämänkoulua. - Jo vain ainaki, kyllä tänne kelpas palata.