Kylät

Tervetuloa Ylimuonion kotisivuille tutustumaan luonnonkauniiseen kyläämme.

  
Ylimuonion kylä sijaitsee Muonion pohjoisosassa, n. 12 km kirkonkylästä pohjoiseen Muoniojoen varressa. Kylä on muodostunut joen töyräälle nauhamaiseksi kyläksi, ja se on noin kolme kilometriä pitkä. Ylimuonion kohdalla joki virtaa länsi - itä suuntaisesti ja kylän sijainti pohjoisrannalla on varsin edullinen.

Asutus on noussut vanhoille rantaniityille, joiden takana kohoaa Utkuvaara. Kylän läpi kulkee valtatie 21 ja sen kanssa samansuuntaisesti vanha kylätie, jonka varteen asutus on pääosin keskittynyt.

Ylimuonion kylään kuuluu kolme kulmakuntaa: Kajanki n. 7 km koilliseen, Noidanpola 7 km Kilpisjärven suuntaan ja Nulusniemi 3 km Muonioon päin.


Väestö
Ylimuonion väestömäärä 1.3.2003 oli 225 keski-ikä on n. 42 vuotta

Ylimuoniolla on ollut perinteisesti hyvä yhteishenki. Kylän yhteishankkeita on tehty usein talkootyönä, esimerkkinä rukoushuone, jossa pidetään joka toinen kesä juhannusseurat. Sinne saapuu sadoittain seuraväkeä pääasiassa Pohjois- Suomesta, - Ruotsista ja - Norjasta. Kylällä järjestetään vuosittain erilaisia yhteistapahtumia, kuten joulujuhla.

Ylimuoniosta löytyy useita majoituspalveluita, kuten esim. Meän koulu, Visannonmaja ja Utkujärven maja.

Ylimuoniossa on vanhaa ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennuskantaa, koska sodassa kylästä säilyi palamattomana suurin osa.



Ylimuonioon ovat kaikki tervetulleita vierailulle ja vaikkapa asumaan. Kylässä on vapaita asuntoja ja koulu.

Välimatkat matkailun kannalta tärkeisiin kohteisiin:
Kittilän lentokenttä 90 km
Enontekiön lentokenttä 90 km
Olos 18 km
Pallas 40 km
Levi 70 km
Ylläs 100 km