Ulkoilureitit

Vallitsevasta tilanteesta johtuen, olemme Muoniossa päätyneet siihen, että kaikkia talviulkoilureittejä ei enää toistaiseksi ylläpidetä. Lopetamme matkailua tukevien reittien, kuten Tunturireittien, pitkien reittien ja kelkkareittien hoidon. Toivotamme vierailijat ja matkailijat lämpimästi tervetulleiksi Muonion mainioille laduille jälleen seuraaville lumille, ja kiitämme kuluneesta kaudesta!

Tilanteesta huolimatta ja sen vuoksi haluamme kuntana tukea Muonion asukkaiden hyvinvointia ulkoliikuntamahdollisuuksien muodossa huoltamalla osaa laduista; kansanterveyden kannalta kuntohiihtoreittien ylläpitäminen on perusteltua ja jopa suositeltavaa.

Reittien ylläpitosuunnitelmaa on päivitetty ja

1.4.2020 alkaen hoidetaan toistaiseksi seuraavat reitit:

  • Valolatu kylältä Olokselle
  • Olos12
  • Olos – Särkijärvi
  • Harrinivan lenkki

Toimimme jatkossakin viranomaisten ohjeistuksen mukaan, seuraamme tilannetta päivittäin ja teemme näin ollen myös tarvittaessa uusia huoltosuunnitelmia päivittäin. Tilanteet saattavat muuttua, joten pidätämme oikeuden muutoksiin.

Haluamme samalla muistuttaa hallituksen toimista rajoittaa koronaviruksen leviämistä. Odotamme, että reiteillä käyttäydytään hyvien tapojen mukaisesti ja jokainen tuntee oman vastuunsa, jotta voimme pitää reittejä auki mahdollisimman pitkään:

  • älä hiihdä isolla joukolla
  • pidä etäisyyttä kanssahiihtäjiin
  • älä mene taukopaikoille, missä on jo muita hiihtäjiä
  • muista hyvä hygienia myös laduilla

Laitamme tulevien päivien aikana suljetuille laduille kyltit. Jos huomaat laduilla vaaranpaikkoja tai muuta, mikä saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, ilmoitathan niistä meille esimerkiksi kuvaviestillä numeroon 040 489 5146 (Pihla Jaakkola).

Kiitos yhteistyöstä!

 

Metsähallituksen Luontopalvelut lukitsee Lapin matkailukeskusten lähialueilla retkeilijöiden päivätupia, taukokotia sekä päiväkäytöstä ruuhkautuneita autiotupia. Muonion suljettavien tupien lista (tilanne 25.3.2020):

  • Tammikämppä, autiotupa
  • Juuvanrovan autiotupa
  • Kuusikonmaan autiotupa
  • Tunturijärven laavu
  • Mäntyrovan autiotupa
  • Keimiöjärven autiotupa
  • Mustavaaran autiotupa
  • Pallaskota
  • Aittalahden autiotupa
  • Hirvaslahden kota
  • Pallaslompolon kota
  • Punainenhiekka
  • Montellinmaja 

Yhteystiedot

Jos huomaat laduilla vaaranpaikkoja/muuta, mikä saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, ilmoitathan niistä meille esimerkiksi kuvaviestillä numeroon 040 489 5146 (Pihla Jaakkola).