Ympäristö

Tulva-asiat

Muonion kunnan tulvatiedote

Julkaistu 26.5.2020

TIEDOTE (PDF)

Muonion kunta jakaa hiekkaa kiinteistöjään suojaaville kuntalaisille

Muoniolaiset yksityishenkilöt voivat hakea 26.5. alkaen omatoimisesti hiekkaa Muonion jätevedenpuhdistamolta osoitteesta Puhdistamontie 81 kiinteistöjensä suojaamiseen tulvalta. Hiekkaa voi hakea peräkärryihin tai omiin säkkeihin.

Hiekan lastausta ei järjestetä, joten mukaan on varattava oma lapio. Jaettava hiekka on tarkoitettu nimenomaan yksityisten pienkiinteistöjen, eli lähinnä omakotitalojen suojaamiseen tulvalta. Huomioithan, että alueella on tallentava kameravalvonta.

Lisätietoja Juha Vainiolta 040 489 5185.

Kiinteistön suojaaminen on omistajan vastuulla

Lapin Pelastuslaitos muistuttaa, että jokainen kiinteistön omistaja on vastuussa oman kiinteistönsä suojaamisesta. Kiinteistöjen omistajien on tärkeää varautua ennalta mahdolliseen tulvaan ja sen aiheuttamiin vahinkoihin suojaamalla oma kiinteistönsä; pelastuslaitoksella ei ole erityistä lisäresurssia käytettävissä kiinteistöjen omistajien avustamiseen tulvan noustessa kiinteistöön. Yleiseen hätänumeroon on soitettava vain todellisessa hädässä.

Tulvavallin voi rakentaa rakennusmuovista ja hiekkasäkeistä. Säkkien on hyvä olla kestäviä juutti- tai polypropeenisäkkejä. Tavallinen jätesäkki ei kestä liikuttelua. Myös pumppu suojauksen läpi päässeen veden pumppaamiseksi kannattaa hankkia, sillä hyväkin tulvapenger yleensä vuotaa jonkin verran. Lapin Pelastuslaitoksen Facebook-sivulta löytyy video-ohje omakotitalon suojaamiseksi.

Muonion tekninen osasto muistuttaa, että sulamisvesistä voi aiheutua viemäriongelmia, jos kiinteistön viemäröinti on suunniteltu ja toteutettu virheellisesti, tai se on huoltamaton. Yksi tärkeä tarkastamisen kohde on kiinteistön padotusventtiili. Toimiva padotusventtiili estää viemäritulvan pääsyn kiinteistön sisälle padotuskorkeuden alapuolella oleviin tiloihin, kuten kellariin.

Viemäröinnin padotuskorkeudestaan epävarman kiinteistönomistajan kannattaakin kääntyä LVI-suunnittelijan puoleen viemäritulvan riskien kartoittamiseksi. Padotusventtiilin toiminnan tarkastamisessa apua saa putkiliikkeiltä.

Tulva vaikuttaa myös Muonion kunnan vesienkäsittelyyn ja lisää vesimääriä muun muassa jätevesiverkostossa. Toisinaan jätevedenpumppaamoilla voi tulla myös sulamisvesistä johtuvia ylivuotoja.

Yleiset ohjeet varautumisesta ennen tulvaa

  • Suunnittele, mihin voisit rakentaa talosi suojaksi tilapäisen penkereen esim. hiekkasäkeistä.
  • Hanki hiekkaa, säkkejä ja muovia penkereeseen tai muovia talon alaseinän peittämiseksi.
  • Hanki pumppu tai varaa mahdollisuus sellaisen käyttämiseen, jotta voit tarvittaessa pumpata vettä suojapenkereen, rakennusmuovisuojauksen sisäpuolelta tai talosi kellarista. Perehdy pumpun käyttöön. Kaikki suojaukset vuotavat yleensä enemmän tai vähemmän!
  • Selvitä mahdollisuus salaojien ja rumpuaukkojen tukkimiseksi, että tulvavesi ei pääse esim. tiepenkereen ali tontille.
  • Jos vaarana on kellarin tulviminen, varmista että viemärin takaiskuventtiili on kunnossa ja varaa lisäksi muovia kellarin lattian ritiläkaivon päälle sekä paino sen päälle.
  • Selvitä kiinteistössäsi potentiaalisesti vaarassa olevat sähkölaitteet ja niiden suojaamismahdollisuudet (esim. öljypoltin).
  • Siirrä suojaan arvokas omaisuutesi ja haitalliset aineet.
  • Varaa autolle turvallinen paikka.
  • Sido veneet ym. helposti tulvan mukana lähtevä materiaali kiinni.
Jos vaarana on lumen sulamisesta aiheutuva tulvavahinko, niin lisäksi
  • Aukaise hyvissä ajoin pintavesien kulkureitit pois tontilta, esimerkiksi ojat, kourut ja rummut.
  • Poista ritiläkaivojen päältä lumi ja jää.
  • Varmista, että ritiläkaivo vetää.

 


Tornionjoen vesistöalueen tulvaopas asukkaille

Lapin ELY-keskus on julkaissut keväällä 2017 Lapin alueen tulvaoppaan, jossa ohjeistetaan miten asukkaat voivat varautua tulviin ja mitä he voivat tehdä tulvatilanteen sattuessa tulvavahinkojen vähentämiseksi. Lisäksi oppaaseen on kerätty tulva-aiheista tietoa vesistöalueilta.

Osana Tornionjoen ja Haaparannan tulvariskien hallintasuunnitelmien toimenpiteiden toteuttamista Lapin ELY-keskus, Norrbottenin lääninhallitus ja Suomalais-ruotsalainen rajajokikomissio ovat yhdessä laatineet Tornionjoen vesistöalueen asukkaille oman tulvaoppaan, joka kattaa myös Tornionjoen Ruotsin puoleisen vesistöalueen ja palvelee siten asukkaita rajan molemmin puolin. Tornionjoen tulvaoppaasta on julkaistu sekä suomen- että ruotsinkielinen versio keväällä 2018. Tulvaoppaat ovat sähköisesti saatavilla julkaisupalvelu doriasta (doria.fi).

Tulvaopas