Avoimet työpaikat

Hanketyöntekijä

marras 4. 2022 14:00 | Avoimet työpaikat

Muonion kunnankirjasto etsii ulospäin suuntautunutta ja esiintymiskykyistä henkilöä hankkeeseen nimeltä Lukutaitoyhteistyötä Muonioon. Hankkeessa kehitetään sektorirajat ylittävää lukutaitoyhteistyötä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen kanssa kirjaston koordinoimana. Hanke toteutetaan 1.2.2023-31.10.2023 välisellä ajanjaksolla, työntekijän pääasiallinen sijoituspaikka on Muonion kunnankirjasto.

Etsimme henkilöä, jolla on kokemusta ja näkemystä monilukutaidon ja lukijuuden kehittymisestä sekä niiden tukemisesta. Tehtävän hoitamisen lähtökohta on Muonion kunnankirjaston lukijuuskasvatussuunnitelman laatiminen sekä varhaiskasvatus- ja kouluyhteistyön yhteistyökäytäntöjen vakinaistaminen.

Hankkeen tavoitteena on määritellä lukutaitoyhteistyön sisällöt ja päivittää ne myös varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmiin. Työ sisältää esimerkiksi satutuntien ja kirjastonkäytönopetuksien sisältöjen suunnittelua ja vetämistä sekä hankkeen edistymisen raportoimista.

Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, vastaava aikaisempi opintoasteinen tutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto. Katsomme eduksi kokemuksen hankkeiden tuloksekkaasta läpiviennistä sekä pedagogiikan ja paikallisen toimintaympäristön tuntemuksen.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan (02KIR050 +TVA) ja on 2567,90€/kk. Valinnassa noudatetaan 3 kuukauden koeaikaa. Käytössä on liukuva työaika ja viikkotyöaika on 36,25h (toimistotyöaika). Työtä on myös mahdollista tehdä osin myös etänä, mutta pääsääntöisesti työ vaatii paikallaoloa. Mikäli kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ei ole, huomioimme myös muut hakemukset.

Hakemukset pyydetään lähettämään sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta www.kuntarekry.fi 30.11.2022 klo 15.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää CV ja todistusjäljennökset.

Takaisin