Uutiset
Työ ja tekijä kohtaamaan länsirajan kunnissa –Muonion kunta mukana kehittämistoimissa
jouluk. 19. 2019 10:01 | Uutinen
Työ ja tekijä kohtaamaan länsirajan kunnissa –Muonion kunta mukana kehittämistoimissa
Muonion kunnassa on alkanut Matkailun verkostomainen oppimiskenttä länsirajalla –hanke, jossa etsitään keinoja vastata matkailun ja sen lähialojen työvoimatarpeisiin.
-Tilanne on yhteiskunnallisesti ristiriitainen: kärsitään yhtä aikaa työttömyydestä ja työvoimapulasta. Tätä rakenteellista haastetta lähdetään nyt ratkomaan yhteisvoimin kohtauttamalla työ ja tekijä paikallistasolla. Vastaavanlaista toimintaa ei tietääkseni ole aiemmin Muonion alueella ollut. Entisaikaan naimakauppoja hoitivat puhemiehet. Me olemme nyt tässä vähän samalla asialla työmarkkinoiden saralla, nauraa projektityöntekijä Päivi Pohjolainen.
Toimenpiteiden tavoitteena on saada yritysten ja paikallisen työvoiman toiveet ja tarpeet kohtaamaan esimerkiksi uuden työvoiman rekrytoinnissa, työllistymisessä tai alanvaihdossa. Tavoitteena on aktivoida alueella olemassa olevaa työvoimaa matkailun ja lähialojen yritysten tarpeisiin. Lähialoja ovat mm. kauppa, metsä, kuljetus ja logistiikka, kiinteistönhuolto ja rakentaminen. Työnantajia herätellään myös työnantajamielikuvan luomisessa.
Työnantajille ja yrityksille tehdään yrityskartoituksia, joissa käydään läpi yritysten kehittämis- ja osaamistarpeita. Mukaan voivat lähteä matkailualan ja lähialojen yritysten lisäksi myös muitten toimialojen yritykset Muoniosta ja lähialueelta. Yrityksiin ollaan yhteydessä kunnasta päin, mutta työnantajat voivat myös itse ilmoittaa kiinnostuksensa toiminnasta.
Henkilöasiakkaat voivat lähteä mukaan hankkeeseen työelämätilanteesta riippumatta. Mukana voi olla työttömiä työhakijoita, vastavalmistuneita, opiskelijoita tai alanvaihtajia. Yhteistyö aloitetaan osaamiskartoituksella, jossa käydään läpi henkilön jo olemassa oleva osaaminen, mahdollinen tarve kouluttautumiseen ja sanoitetaan omaa osaamista työnhaun näkökulmasta. Jo työelämässä olevien henkilöiden tai yrittäjien kanssa voidaan käydä läpi tarpeita koulutuksiin tai osaamisen päivittämiseen vastaamaan paremmin työelämän vaatimuksia. Toiminnasta kiinnostuneet henkilöt voivat ottaa suoraan yhteyttä projekityöntekijään.
-Työnantajapuolella saattaa olla piilotyötä tarjolla; kausittaisia tehtäviä joita varten julkisen työpaikkailmoituksen laittaminen ei tunnu järkevältä. Toisaalta työpaikkailmoituskaan ei aina tuota toivottua tulosta ja osaavaa työvoimaa ei saada tarpeeksi. Työnhakija saattaa pohtia että hakisinhan minä jos olisi paikkoja joita hakea. Työnhakua saattaa myös estää puuttuva tutkinto tai tarvittava koulutus. Ajatellaan että ei ne kuitenkaan ota kun ei mulla ole alan koulutusta. Koulutusmahdollisuudet ovat nykyisin hyvin joustavat ja moninaiset, joten pelkkä tutkintotodistuksen puuttuminen ei saisi olla este työn ja motivoituneen tekijän kohtaamiselle. Me yritämme nyt olla siltana tämän kuilun yli, kertoo Pohjolainen.
Lisäksi vuoden 2020 aikana järjestetään esimerkiksi avoin mätsäystapahtuma, jossa työnantajat ja työtä etsivät voivat kohdata perinteiseen rekrymessu-tyyliin.
Hankkeeseen osallistuminen on yrityksille ja henkilöasiakkaille vapaaehtoista eikä velvoita mihinkään. Toimenpiteet eivät ole työvoimaviranomaistoimintaa eivätkä ole sidoksissa työttömyysturvaan.
Matkailun verkostomainen oppimiskenttä länsirajalla –hanke on saanut Euroopan sosiaalirahaston ja valtion rahoitusta noin 240 000 euroa. Hanketta koordinoi Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia ja osatoteuttajina mukana ovat Muonion kunta, Pellon kunta ja Pellon Kehitys Oy. Toimenpiteitä toteutetaan Muoniossa, Pellossa, Enontekiöllä ja Ylitorniolla. Hankeaika on 1.3.2019 – 28.2.2021. Muonion osahankkeen toteutusajankohta on 9.12.2019 – 6.12.2020. Hanketiedot löytyvät tästä linkistä.
Lisätietoja:
Matkailun verkostomainen oppimikenttä länsirajalla –hanke,
projektityöntekijänä Päivi Pohjolainen
puh. 040 183 7763 / paivi.pohjolainen(a)muonio.fi