Nuoriso

Nuorisovaltuusto

Ajankohtaista

Yleiskokous 2023

Yleiskokous perjantaina 10.11.2023 klo 12:10

Muoniossa toimii aktiivinen nuorisovaltuusto, jonka tarkoitus on toimia nuorten ja päättäjien välisenä äänitorvena sekä muoniolaisten nuorten omana vaikuttamistoimielimenä. Nuorisovaltuusto valitaan demokraattisesti vaaleilla ja nuorisovaltuustokausi kestää kaksi vuotta. Nuorisovaltuustovaaleissa vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja ovat vaalivuonna 13-20 –vuotta täyttävät Muoniossa asuvat ja opiskelevat nuoret. Ehdolle asettumisaika on ollut 1.-30.9.2023 ja tämän ajan puitteissa ehdolle uuteen nuorisovaltuustoon asettui kymmenen nuorta. Jos ehdokkaita on vähemmän tai yhtä paljon kuin nuorisovaltuustopaikkoja (10), vaaleja ei järjestetä, vaan ehdokkaat valitaan sopuvaaleilla nuorisovaltuustoon.

Koska ehdolle asettuneita nuoria on kymmenen eli valtuustopaikkojen määrä, valitaan kaikki ehdolle asettuneet nuoret sopuvaalein nuorisovaltuutetuiksi kaudelle 2023-2025.

Nuorisovaltuusto ilmoittaa uuden nuorisovaltuuston valinnasta perjantaina 10.11.2023 pidettävässä yleiskokouksessa yhtenäiskoulun auditoriossa, minne on kutsuttu kaikki muoniolaiset nuoret sekä kunnan viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä. Kunnanvaltuusto asettaa nuorisovaltuuston yleiskokouksen jälkeen.

Nuorisovaltuusto 2021-2023

Netta Hauskanen, puheenjohtaja ja monialaisen nuorisotyöryhmän edustaja (varalla Eerika Rauhala)

Mikael Hiukka, varapuheenjohtaja

Netta Keimiöniemi, hyvinvointilautakunnan edustaja (varalla Roosa Sieppi)

Aurora Lappi, valtuuston edustaja (varalla Mikael Hiukka) sekä vanhus- ja vammaisneuvoston edustaja (varalla Pinja Paaso)

Eveliina Liikamaa, sivistyslautakunnan edustaja (varalla Netta Hauskanen)

Pinja Paaso, jäsen

Lauri Rantakokko, rahastonhoitaja sekä Tunturi-Lapin leaderin nuorisojaoston edustaja (varalla Eveliina Liikamaa)

Eerika Rauhala, elinvoimalautakunnan edustaja (varalla Lauri Rantakokko)

Roosa Sieppi, sihteeri ja viestintävastaava

 

Nuorisovaltuuston yhteystiedot:

nuorisovaltuusto@muonio.fi

Instagram: Muonion kunnan nuorisovaltuusto

Facebook: Muonion kunnan nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuuston esittelijänä/ohjaajana toimii nuorisovastaava Heidi Pouttu.

Nuorisovaltuusto toimii Muonion kunnassa aktiivisesti. Nuorisovaltuusto kokoontuu noin kerran kuussa nuorisotila Tippalassa. Nuorisovaltuuston jäsenillä on puhe/läsnäolo-oikeus Muonion kunnan sivistys- sekä elinvoimalautakunnan ja kunnanvaltuuston kokouksissa ja muissa tarvittavissa toimielimissä joihin on pyydetty nuorten edustus. Nuorisovaltuuson asettaa kahden vuoden toimintakaudelle kunnanhallitus. Nuorisovaltuusto noudattaa toiminnassaan kunnanhallituksen hyväksymää toimintasääntöä.

Pöytäkirjat 2023

Pöytäkirjat 2022

28.11.2022

24.10.2022

22.8.2022

9.5.2022

11.4.2022

22.3.2022

7.2.2022

Liite 1, Toimintasuunnitelma vuodelle 2022

Liite 2, Toimintakertomus vuodesta 2021

10.1.2022

Nuorisopalveluiden yhteystiedot

Nuorisovaltuuston ohjaaja:

Nuorisovastaava Heidi Pouttu

040 5929 281

heidi.pouttu@muonio.fi

Nuorisovaltuuston sähköposti:

nuorisovaltuusto@muonio.fi