Ilmoitukset

Ajankohtaista

Uusi asumisen konsepti kehitteillä Inarissa ja Muoniossa – rakennusala kutsutaan mukaan

joulu 04. 2025 14:52 | Uutinen

Uusi asumisen konsepti kehitteillä Inarissa ja Muoniossa – rakennusala kutsutaan mukaan

Inari ja Muonio kehittävät uutta asumisen konseptia vastauksena pohjoisen asuntopulaan ja työvoiman tarpeeseen. Kuntien yhteinen EU-osarahoitteinen hanke hakee ratkaisuja, joilla vahvistetaan alueen vetovoimaa ja parannetaan edellytyksiä monipuoliselle asumiselle.

Hankkeen tuloksia ja ideoita esitellään vuoden 2026 alussa järjestettävässä asuntoseminaarissa. Tapahtuma kokoaa yhteen rakentajat, rakennuttajat, talotehtaiden edustajat, rahoittajat, yritykset ja asukkaat. Mukana on myös ryhmärakennuttamisen asiantuntija Salla Korpela Ryhmärakennuttajat ry:stä.

"Haluamme kehittää paikallisiin vahvuuksiin pohjautuvia ja kysyntää vastaavia vaihtoehtoja Muoniossa asumiseen. Konseptissa keskeistä on asukkaiden ja rakennusalan ammattilaisten osallistaminen", sanoo Muonion kunnan kehittämispäällikkö Kaisa Kylä-Kaila

Seminaari koostuu kahdesta osiosta. Iltapäivän työpaja on suunnattu rakentajille, rakennusalan toimijoille ja rakentamisesta kiinnostuneille. Työpajaan osallistuvat pääsevät kommentoimaan kehitteillä olevaa asumisen konseptia. Illan kaikille avoimessa tilaisuudessa kuullaan puheenvuoroja tontti- ja asuntotilanteesta, rahoituksesta ja rakentamisen malleista. Päivän aikana järjestetään myös minimessut, joissa voi tutustua alan toimijoihin.

Asuntoseminaari järjestetään Inarissa tiistaina 13.1.2026 ja Muoniossa keskiviikkona 14.1.2026. Hankkeen aiemmissa vaiheissa on toteutettu verkkokysely ja asukastyöpaja.

Hankkeen tavoitteena on luoda asumisen konsepti, joka vahvistaa pohjoisten kuntien vetovoimaa ja kilpailukykyä. Hanke toteutetaan Euroopan unionin osarahoituksella.
 

Lisätietoja:
Riina Meriläinen, projektikoordinaattori, Muonion kunta
040 5469109, riina.merilainen@muonio.fi

Takaisin