Liikunta ja hyvinvointi
Liikunnan harrastusmahdollisuudet
Muoniossa voi harrastaa monenlaista sekä ohjatuissa ryhmissä että omatoimisesti mahtavilla liikuntapaikoilla. Liikuntahallien salivuorovarauksista löytyvät mahdolliset vapaat harjoitteluvuorot, jotka ovat kaikkien varattavissa edullista salivarausmaksua vastaan. Liikuntahallin varaaminen myös esimerkiksi perheen yhteiseen harrastukseen on mahdollista.
Muonion Naisvoimistelijat järjestävät monenlaisia jumppia, tanssia ja rentoutushetkiä myös miehille. Muonion Kiri järjestää viikottaisia sarjajuoksuja ja -hiihtoja, polkupyöräsuunnistuksen ja monenlaisia muitakin tapahtumia mukaanlukien vuosittaiset FIS-tykkikisat. Muonion Melojat järjestävät toimintaa jäsenilleen ja vuokraavat mm. melontakalustoa omatoimiseen retkeilyyn. Lisäksi Muoniossa toimii Muonion Kiipeilijät. Lisää liikuntatarjontaa löytyy kansalaisopiston kursseista. Ikäihmisille suunnattuja kuntosaliryhmiä toteuttaa Käsivarren Seniorit ja omia hyvinvointiryhmiä on myös Tunturilapin Kuntoutuksella.
Liikuntatoimen järjestämistä toiminnoista suurin on Muonion Sirkuskoulu Huipun toiminta. Sirkus on toiminut kunnassa vuodesta 2016 alkaen ensin hankeavusteisesti ja nyt toiminta on vakiintunut niin, että sirkuksessa on jo 130 harrastajaa. Ryhmiä on syksyllä 2021 aivan taaperoista aikuisiin asti yhteensä 8 kpl. Oma ryhmänsä on myös ilma-akroilijoille. Liikuntatoimen muut ohjatut ryhmät ovat kurssimuotoisia ja niistä parhaiten tietoa löytyy liikuntatoimen ajankohtaista sivulta. Lähes vuosittain on löytynyt ohjaajia mm. kuntopotkunyrkkeilyyn, luistelu- ja hiihtokouluun, kuntosalin tutustumiskursseihin ja ikäihmisten voima- ja tasapainojumppaan.
Lasten ja nuorten ohjatut harrastustoiminnat on koottu harrastekalenteriin.
Liikuntapalveluiden yhteystiedot
Vs. Liikunta- ja hyvinvointivastaava Nora Björs
puh. 040 489 5146
Liikunnanohjaaja Jenni Humalajoki
puh. 040 513 1713
Liikuntatoimisto: Puthaanrannantie 15 b, teknisen toimen yläkerrassa
Liikuntapaikkojen hoidosta vastaa elinvoimapalvelut
Reittivastaava Tero Kylä-Kaila
puh. 040 351 6153
Liikuntapaikkojenhoitaja Vesa Regina
puh. 040 042 0486
Anna meille palautetta Muonion ulkoilureiteistä!
Käytitkö Muonion ulkoilureittejä? Anna meille palautetta, risuja ja ruusuja!