Varhaiskasvatus
Aamu- ja iltapäivätoiminta
Muonion kunnassa on käytössä huoltajien DaisyFamily-sovellus päivittäiseen asiointiin huoltajien ja varhaiskasvatuksen välillä. Voitte ladata sovelluksen puhelimeenne ja ottaa sen heti käyttöön.
Esiopetuksen tiloissa Herukassa järjestetään täydentävää varhaiskasvatusta eskareille ja aamu- ja iltapäivätoimintaa1.-2.-luokkalaisille koululaisille sekä erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille. Esikoululaisilla toiminta on varhaiskasvatusta ja toimii varhaiskasvatuksen käytäntöjen mukaan.
Herukan Toimintaa järjestetään klo 7.30-8.30 ja klo 12.40-17.15 välisenä aikana. Toiminta on maksullista ja sisältää aamu- ja välipalan, tapaturmavakuutuksen ja toimintamateriaalin. Aamupala tarjotaan lapsille, jotka tulevat toimintaan klo 8.15 mennessä. Aamupalan lisäksi aamulla on ohjelmassa vapaata leikkiä ja pelailua sisällä. Lopuksi siirrytään ulkoilemaan ja odottamaan koulupäivän alkamista klo 8.30-8.45. Iltapäivällä ulkoillaan, leikitään, pelaillaan ja tehdään läksyt sekä syödään välipala. Iltapäivätoiminnasta on mahdollista käydä koulun kerhoissa.
Koululaisten (1-2-lk.) aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan edaisyn kautta (koululaisen aamu- ja iltapäivätoiminta hakemuksella). Päätökset lasten ottamisesta toimintaan tekee varhaiskasvatusvastaava. Lapset otetaan aamu- ja iltapäivätoimintaan yhdenvertaisin perustein ilmoittautumisjärjestyksessä. Vanhemmat sitoutuvat toimintaan lukukaudeksi kerrallaan. Toiminnan varaukset tehdään DaisyFamily -palvelun kautta.
Asiakasmaksut
1-5 pv 25 €/kk
6-10 pv 40 €/kk
11-15 pv 60 €/kk
yli 15 pv 80 €/kk
Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuista voi hakea vapautusta sosiaalitoimen lausunnolla. Päätöksen maksusta vapauttamisesta tekee sivistyslautakunta.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan väen saat kiinni seuraavasta numerosta: 040 489 5163
Tervetuloa toimintaan mukaan!