Uutiset

Ajankohtaista

Kaikki yli 80-vuotiaat muoniolaiset ovat saaneet ensimmäisen koronarokotteen

maalis 04. 2021 15:41 | Uutinen

Muonion-Enontekiön perusterveydenhuolto tiedottaa:

Koronarokotukset jatkuvat Muonion kunnassa rokotusohjelman mukaisesti. On tärkeää, että mahdollisimman moni ottaa koronarokotteen, jotta syntyy laaja suoja koronavirusta vastaan. Rokote on vapaaehtoinen ja saajalleen ilmainen.

Rokotusjärjestelyt ovat muuttuneet. Uuden ohjeen mukaan kaikkien koronarokotusten tehosteen antoväli pitenee 12 viikkoon. Tästä johtuen viikoilla 3-4 ensimmäisen rokotteen saaneiden tehosterokotusajat siirtyvät viikoille 15 – 16.

Kaikki yli 80 -vuotiaat Muoniolaiset ovat saaneet nyt ensimmäisen koronarokotteen.

Mikäli olet Muoniossa pitkäaikaisesti (yli 6 kk) asuva yli 80-vuotias ulkopaikkakuntalainen, varaa aika rokotukseen (puhelin 040 7782145).

Rokotteet ovat ensisijaisesti tarkoitettu kuntalaisille ja niille, jotka ovat terveydenhuoltolain valinnanvapauden perusteella valinneet hoitopaikaksi Muonion terveyskeskuksen. Rokotuksiin ovat oikeutettuja myös ne ulkopaikkakuntalaiset, jotka oleskelevat pitkäaikaisesti paikkakunnalla. THL:n ohjeistus on, että kunnan alueella pidempään asuvat ulkopaikkakuntalaiset rokotetaan kuten muutkin eli oman ikä- tai riskiryhmänsä mukaisessa aikataulussa.

Muonion-Enontekiön perusterveydenhuolto tiedottaa säännöllisesti rokotusten etenemisestä, kun rokotteiden saatavuudesta tulee lisää tietoa. Seuraa oman kuntasi ja Muonion-Enontekiön perusterveydenhuollon internetsivuja, sekä kunnan paikallislehtiä ja http://www.koronaturvallinenlappi.fi/koronasaa sivustoa.

Takaisin