Uutiset

Ajankohtaista

Koronatiedote 18.11.2020: Koronatilanne on Muoniossa rauhallinen

Kunnanjohtaja Laura Enbuska-Mäki

marras 18. 2020 12:33 | Uutinen

Muonion johtava lääkäri: Matkailussa rakennetut toimintamallit antavat suojaa kotoperäistä koronariskiä vastaan

Korona on haastanut Muonion kunnan, ja kunta on ottanut haasteen vastaan. Yrityksissä on tehty hartiavoimin töitä, jotta alueen matkailu saataisiin sopeutettua uuteen tilanteeseen. 

– Se on vaatinut yrityksissä muutosta ajattelussa, tuotteissa, toimintatavoissa ja markkinoinnin suuntaamisessa, Muonion Matkailu ry:n matkailupäällikkö Nina Vesterinen toteaa.

Ennen koronaa Suomen Lapilla pyyhki hyvin. Matkailun kasvu oli ennätysmäistä, ja Muoniokin sai osansa suosiosta. Koronan myötä kansainvälinen matkailu pyyhkäistiin pöydältä, mutta puhdas luonto, rauha, upeat vuodenajat, revontulet ja lumivarmuus pysyivät.

– Muoniossa talvikausi alkoi jo lokakuussa ensilumenladulla. Kun lunta tulee lisää, päästään tekemään myös muut ladut. Ja laduthan ovat priimaa reilusti vapun yli. Viime keväänä Pallaksellakin riitti laskijoita toukokuulle saakka. Lumivarmuus ja talviurheiluolosuhteet ovat meillä jotain ainutlaatuista, kunnanjohtaja Laura Enbuska-Mäki kertoo.

Hiihtäjä Iivo Niskanen harjoittelemassa Oloksella.

Hiihtäjä Iivo Niskanen maajoukkueleirillä Oloksella: ”Järjestelyt hyvät ja olo turvallinen.” (6.11.2020) Kuva: Satu Renko

Hiihtäjä Iivo Niskanen on harjoitellut maajoukkueleirillä Muoniossa. Hänen on helppo olla samaa mieltä kunnanjohtajan kanssa.

– Tällä hetkellä tietenkin suuntaamme sinne, mistä löytyy parhaat olosuhteet. Ne ovat Muoniossa, Oloksella, kuten monena aiempanakin vuonna.

Muonioon uskaltaa matkustaa

Kaksi viikkoa sitten Venäjän hiihtojoukkueen jäsenellä todettiin koronatartunta. Joukkue oli Oloksella harjoittelemassa.

– Koko porukasta ei löydetty aktiivista sairautta. Näytteen antanut henkilö oli siis sairastanut viruksen jo aiemmin, Muonion johtava lääkäri Teemu Taulavuori sanoo.

Iivo Niskanen saapui ensilumenleirille vasta koronauutisoinnin jälkeen. 

– Korona on tietenkin asia, joka on paljon mielessä. Jokaisen on oltava tarkkana. Oloksella on saatu asiat järjestettyä hyvin. Olemme olleet täällä eristyksissä, ja kukin porukka ruokailee omissa oloissaan. Maskit ovat yleisesti käytössä, Niskanen kuvailee. 

– Kaikki on mennyt hyvin ja on ollut turvallinen olo, hän lisää.

Taulavuori muistuttaa, ettei ulkomaalainen vieras ole sen todennäköisempi taudin tuoja kuin kotimainenkaan.

– Näitä epidemioita on historiassa aina tykätty liittää ulkomaihin. Alkuvaiheessa uhka ehkä tuli muualta, mutta nyt Suomessakin on jo leviämisvaiheessa olevia paikkakuntia. Jos tauti on kyvykäs tarttumaan, se leviää ihan yhtä lailla maan sisäisen liikkumisen ja normaalin elämän myötä.

Muoniossa koronatilanne on pysynyt hyvin kurissa. Korona näkyy lähinnä tiuhana testaamisena. 

– Ja niin pitääkin näkyä. Kun pikatestit saapuvat, testaaminen vauhdittuu entisestään, Taulavuori kuittaa.

Muoniossa toimintamallit ovat kunnossa. Ne on hiottu äärimmilleen siinä toivossa, että ulkomaalaiset matkailijat pääsisivät Suomen Lappiin. 

Johtava lääkäri Teemu Taulavuori.

Enontekiön-Muonion perusterveydenhuollon johtava lääkäri Teemu Taulavuori. Kuva: Satu Renko

Taulavuori uskoo, että jo tehty työ voi suojata niin sanotulta kotoperäiseltä epidemialta.

– Matkailu on ollut eräänlainen sparraaja niiden toimintamallien suunnittelussa, jotka saattavat tehdä epidemiasta jopa helpomman.

Tähän mennessä hiihtojoukkueisiin liittyviä positiivisia koronanäytteitä on medioissa raportoitu yhteensä neljä.

Uusia kokemuksia kotimaisille asiakkaille

Muonio on yksi Suomen harvaan asutuimpia kuntia. Marraskuun alussa Muonion kylänraitti on rauhallinen, turvavälejä on helppo pitää. Muoniolainen Mikael Heikkilä toteaa, että siihen asiaan jokainen voi itsekin vaikuttaa.

– Muoniossa koen turvallisuutta, vaikka tietenkin riskit ovat kaikkialla. Tilaa, avaruutta ja väljyyttä on hyvin. Ulkoilmaelämä on yksi olennaisimmista syistä tulla Muonioon. Hiihtoa, pilkkimistä ja retkeilyä on helppo toteuttaa turvallisesti ja vastuullisesti.

Myös Oona Kuru kokee, että hänen kotikuntansa ja koko Lappi on koronan suhteen turvallinen paikka elää. 

Matkailuyrittäjä Oona Kuru.

Muoniolainen Oona Kuru työskentelee matkailualalla. Kuva: Satu Renko

– Matkailua ei kannata pelätä, turvallisuus on huomioitu. Eihän kukaan matkailualan yrittäjä halua vaarantaa henkilökuntaansa ja omaa toimintaansa. Se olisi lyhyt tie, jos tehtäisiin harkitsemattomia juttuja.

Kuru työskentelee järjestelmäasiantuntijana alueen suurimmalle työllistäjälle, Lapland Hotelsille. Lisäksi hänellä on mökkimajoitusyritys, joka laittoi syksyllä tarjolle uuden palvelun, riippumattoretket.

– Oikeastaan on hyvä, että korona pysäytti oravanpyörän. Tajusin, että tämä on se, mitä nykyihminen tarvitsee: pysähtymisen, tauon, päiväunet tai yön riippumatossa. Ja se on aivan yhtä eksoottinen kokemus kotimaiselle asiakkaalle kuin ulkomaalaiselle.

Kunnan palvelut riippuvaisia matkailusta

Vaikka Lapland Hotelsin lomautukset toivat synkkiä pilviä Muonion ylle, Oona Kurun usko Muonion matkailuun ei ole hiipunut.

– Uskon sataprosenttisesti, että Muonio tulee olemaan yksi voittajista. Edessä on ikäviä aikoja ja joudumme haastamaan itseämme, mutta meillä on kaikki valttikortit, joilla tehdään tulevaisuuden matkailua. 

Myös kunnanjohtaja Laura Enbuska-Mäki uskoo, että pieni ja ketterä kunta pärjää. Ja on pakkokin pärjätä: kunnan palvelutaso on kiinni elinvoimaisesta matkailuelinkeinosta. 

– Muoniossa koronapandemia on otettu mahdollisuutena oppia. Korona-aika on esimerkiksi osoittanut, kuinka hankalaa on saavuttaa nopeasti kaikki alueella olevat. Siksi meillä on nyt kehitteillä uusi tapa viestiä, mobiilisovellus, joka on tarkoitus ottaa käyttöön tammikuussa. 

Sovellus toimii kuntalaisten arjen apuna, ja samalla matkailijatkin löytävät paremmin tiedon luo.

– Kaiken tämän keskellä hyvän elämän ja turvallisen matkailun merkitys on korostunut entisestään. Muonio haluaa olla turvallinen, viihtyisä ja ystävällinen kunta asua ja tulla lomalle – tulla kylään Muonioon.

Teksti ja kuvat: Satu Renko/Luova Media Oy

Kunnassa jatketaan koronaan varautumista

Vaikka koronatilanne on Muoniossa edelleen todella rauhallinen, on syytä valmistautua koronan varalle etenkin nyt lähestyvän joulun lomakaudenkin vuoksi. Ihmiset oletettavasti liikkuvat nyt paljon paikka- ja maakuntien välillä; monet opiskelijat palaavat kotipaikkakunnilleen, saatetaan siirtyä joulunviettoon mökille ja ylipäänsä vieraillaan mm. sukulaisilla ja läheisillä.

- On melko todennäköistä, että myös Muonioon ja Muoniosta matkustetaan nyt paljon ja tästä johtuen uskon, että tämä voi kasvattaa meilläkin koronariskiä, arvelee kunnanjohtaja Laura Enbuska-Mäki.

Muonion kunta ei ole toistaiseksi tehnyt paikallisia rajoitustoimenpiteitä koronan hillitsemiseksi ja väestön suojelemiseksi, mutta tarpeen vaatiessa siihenkin ollaan valmiita ryhtymään. Kuntalaisten ja yritysten hyvinvointia ja toimintakykyä ylläpitäviä palveluita pyritään tarjoamaan mahdollisimman normaalisti ja niin pitkään kuin mahdollista, koronaturvallisesti ja tilanteen sallimissa rajoissa. Nyt kun olemme vielä epidemian perusvaiheessa menossa, tarpeettomia ja ennenaikaisia kuntalaisten hyvinvointia heikentävät paikallisia rajoitukset eivät ole kunnan ensisijainen keino koronan taltuttamiseen. Sen sijaan kuntalaisten sitoutuminen yleisten suositusten noudattamiseen on keskeistä. Kunta suosittelee kuntalaisille vahvasti viimeistään nyt terveysturvallisuusohjeistusten käytäntöön viemistä: kasvomaskin käyttäminen, käsi- ja yskimishygienian tehostaminen, turvavälien noudattaminen sekä koronatestiin hakeutuminen matalalla kynnyksellä jo hyvin lievistä oireista. Muoniossa on otettu käyttöön pikatestit, joiden avulla testituloksen saa noin 20 minuutin sisällä.

- Tämä on toistaiseksi hoitunut Muoniossa mallikkaasti! Kyläkuvassa näkyy ihmisiä maskit päässä ja kohdatessa tulee turvavälin pitäminen jo automaationa. Haluan kiittää tästä muoniolaisia ja kannustaa kaikkia koronaturvallisen käyttäytymisen jatkamiseen, kiittelee kunnanjohtaja.

Muonion kunta tiedottaa kuntalaisia aina, kun uutta tiedotettavaa on ja mikäli koronatilanne Muoniossa muuttuu. Mahdollisista yksittäisistä koronatartunnoista ei tiedoteta, vaan kunta noudattaa terveysviranomaisten tiedottamislinjaa siitä, että positiivisista näytteistä tiedotetaan, jos niitä on yhteensä kuntaan kirjattu 5 tai enemmän. Lapin sairaanhoitopiiri tiedottaa epidemiologisista tautiin liittyvissä asioissa, kunta puolestaan tiedottaa mm. rajoituksiin ja palveluihin vaikuttavista koronatoimista. Kunta suosittelee seuraamaan koronaturvallinen Lappi-  sivustoa ja facebook- kanavaa: täältä löytyy ajankohtaisin koronatilannetieto Lapin osalta ja päivitetyt suositukset.

Muonion-Enontekiön perusterveydenhoidon koronapuhelin palvelee ma - pe klo 16.00 asti numerosta 040 662 4565. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin soita numeroon 040 714 2845.

Teksti (Kunnassa jatketaan koronavarautumista): Kaisa Kylä-Kaila

Takaisin