Uutiset

Ajankohtaista

Muonion kunnan koronatiedote 24.4.2020

huhti 24. 2020 10:00 | Uutinen

Tilannekuva Suomessa ja Lapissa

THL:n mukaan Suomessa on todettu 4 284 varmennettua koronavirustartuntaa (THL 23.4. klo 14.19) ja virukseen kuolleita on 172. Lapissa on todettu 181 varmistettua tartuntaa ja yksi kuollut. (23.4. klo 16.00.). Tästä THL:n koronakarttasovelluksesta voi seurata tautitapausten määriä kuntatasolla. Tartuntojen määriä kunnittain ei julkaista, mikäli määrä on alle viiden (5).

Hallitus päivitti neuvottelussaan 22. huhtikuuta Suomen koronavirusstrategiaa taudin leviämisen estämiseksi. Hallituksen tavoitteena on yhä estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä. Hallituksen neuvottelu rajoitustoimenpiteistä irtaantumiseksi oikea-aikaisesti ja siirtymiseksi kohti taudin etenemisen hillinnän seuraavaa vaihetta järjestetään 3. toukokuuta. Hallitus linjasi neuvottelussaan myös, että yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kieltoa on syytä jatkaa ainakin 31. heinäkuuta saakka.

 

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Johtavan lääkärin terveiset – tilanne Muoniossa

6 viikko poikkeusoloissa on lähtenyt käyntiin.  Epidemia on Muoniossa ja Enontekiöllä tarkoittanut tilanteen seurantaa ja valmistautumista, varsinaista sairastamista ei kuntien alueella ole todettu.  Kuitenkin matkailua alueella jossain määrin on, joten ensimmäisten todettujen Covid-19 tapausten esiintyminen on todennäköisesti vain ajan kysymys. Edelleen on ensiarvoisen tärkeää huomioida yleiset ohjeet sosiaalisesta etäisyyden otosta ja käsi- sekä yskimishygieniasta.

Terveydenhuolto on ollut valmiudessa sairauden toteamiseen kaiken aikaa ja toiminnot on järjestelty niin, ettei infektio-oireinen asiakas eli mahdollinen covid-19 potilas aiheuta taudin leviämisen vaaraa muille hoitoon tuleville. Toiminnat terveysasemilla ja hyvinvointikeskuksessa ovat toisistaan erillään ja henkilökunta on jaettu omiin osastoihinsa. Vuodeosastosta väliseinällä erotettu korona-yksikkö vastaa epidemian toteamiseen ja potilaiden tutkimiseen liittyvistä toimenpiteistä. Jokainen infektio-oireinen potilas otetaan erikseen tutkittavaksi asianmukaisin suojatoimin. Tämä tarkoittaa, että muut toiminnot, kuten päivystysvastaanotto, ajanvarausvastaanotto, kuntoutus ja neuvolatoiminta kykenevät toimimaan mahdollisimman normaalisti infektioyksiköstä erillään. Kaikessa toiminnassa huomioidaan riskiryhmien kohtaaminen ja ihmisten tarpeettoman liikkumisen vähentämiseksi edelleen suositellaan puhelin ja digiyhteyksien käyttöä. On jo tunnettua, että virus aiheutti sivutuotteenaan kehitysloikan mitä tulee etäasioimiseen. Edelleen korostetaan, että infektio-oireisten on aina ensin soitettava asemalle ja sovittava tutkimuksien ajankohdasta ja tavasta etukäteen.

Perusterveydenhuollossa kannetaan aina huolta ihmisten perussairauksista ja niihin liittyvistä riskeistä. Nyt riskinä on, että liiallinen pelko virustaudin suhteen estää ihmisiä hakeutumasta muihin tarpeellisiin kontrolleihin ja tutkimuksiin. Tästä tulisi pahimmillaan virusepidemian synkempi sivutuote, eli esimerkiksi diabeetikoiden hoitotasapainon heikentyminen, toteamattomat eteisvärinät ja uniapneat, aivohalvaukset, kohonneet LDL kolesteroliarvot ja sydänkuolemat. Ota siis rohkeasti yhteyttä esimerkiksi Virtu-palvelun kautta ja kysy, milloin olisi sopiva hetki tulla tarpeellisiin tutkimuksiin ja seurantaan. Pidetään tilanne hallinnassa myös muilla terveyden saroilla!

Etsimme työntekijöitä sjaislistalle ja sijaisuuksiin

Etsimme sosiaali- ja terveysalan koulutuksen omaavia tai alaa opiskelevia henkilöitä mahdollisten sijaisuuksien varalle, erityisesti kesäksi, hoitotehtäviin ja avustaviin tehtäviin yksiköihimme. Jos kiinnostuit asiasta, voit olla yhteydessä sosiaalitoimen henkilöstöön:

Kati Korva 040 489 5116 (Marjapaikka)
Kati Sirkka 040 489 5184 (Ojusniitty)
Pirkko Kuru 040 724 4025 (vanhustyö)
Katriina Sieppi 040 645 2110 (kotipalvelu

 

Tuet ja avustukset yrityksille

Koronavirustilanne on vaikuttanut ja vaikuttaa laajasti myös yritysten toimintaan ja talouteen kautta maan. Valtion toimesta on räätälöity markkinahäiriössä yritysten tilannetta ja negatiivisia vaikutuksia lievittämään erilaisia avustus- ja tuki-instrumentteja, joihin kannustamme myös muoniolaisia yrityksiä tarttumaan!

 

Kunnan myöntämä avustus yksinyrittäjille

Haku yksinyrittäjäavustukseen avattiin Muonion kunnassa 16.4.2020. 23.4.2020 avustushakemuksia on vastaanotettu 28 kpl. Ensimmäisiä myönteisiä avustuspäätöksiä annettiin 23.4.2020.

Yksinyrittäjät voivat hakea 2000 €:n suuruista kertamaksuna myönnettävää toimintatukea kunnalta koronavirusepidemian aiheuttamasta haastavasta taloustilanteesta selviytymiseen. Tukea voi käyttää yritykset laskennallisiin kustannuksiin, kuten esimerkiksi tilavuokriin ja kirjanpitokuluihin, jotka ovat syntyneet 16.3. – 31.8.2020 välillä. Tuki ei ole tarkoitettu palkkakulujen kattamiseen. Tukea haetaan sähköisesti yrityksen kotikunnasta (YTJ:n mukainen kotipaikka) 30.9.2020 mennessä. Tukihakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja tukia myönnetään kunnalle valtion myöntämien määrärahojen puitteissa.

Kuka tukea voi hakea?

  • Olet yksin taloudellista toimintaa harjoittava Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä; sinulla ei ole palkattua työvoimaa eikä muita ansiotuloja esimerkiksi työsuhteesta tai eläkkeestä.
  • Yritykselläsi on merkittävä, koronavirusepidemian aiheuttama, heikentynyt taloudellinen tilanne ja 30 % liikevaihdon alenema 16.3.2020 jälkeen.
  • Yritykselläsi on edellytykset kannattavaan liiketoimintaan.
  • Sinulla on aikomus jatkaa yritystoimintaa koronavirusepidemian jälkeen.

Tutustu tuen hakemiseen, myöntämiseen ja käyttöön liittyviin ehtoihin ja hakuohjeisiin Muonion kunnan koronasivulta.  Yksinyrittäjän toimintatukeen liittyen pidetään virtuaalinen infotilaisuus tänään perjantaina 24.4.2020 klo 17.00, osallistu tämän linkin kautta.

Yhteyshenkilösi Muonion kunnassa tukeen ja tuen hakemiseen liittyvissä asioissa on ensisijaisesti elinkeinokoordinaattori Kaisa Kylä-Kaila, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi, 040 489 5153.

 

ELY-keskuksen koronarahoitus yrityksille, jotka työllistävät 1-5 hlöä

ELY-keskus myöntää avustusta koronatilanteessa yrityksille, jotka työllistävät hakuhetkellä enintään 5 henkilöä. Avustuksen tavoitteena on tukea yrityksiä koronavirusepidemian aiheuttamien haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä kannustaa yrityksiä työllistämiseen. 23.4.2020 hakemuksia on tullut 18 404 kpl. Tutustu avustuksen myöntökriteereihin ja hakuohjeisiin tästä. ELY-keskusten puhelinpalvelu palvelee (arkisin klo 9-15) numerosta 0295 024 800 ja sähköpostitse poikkeusrahoitus.ely(at)ely-keskus.fi .

 

Business Finlandin koronarahoitus yrityksille, jotka työllistävät yli viisi henkilöä

Business Finland myöntää liiketoiminnan kehitysrahoitusta häiriötilanteisiin yrityksille, jotka työllistävät yli viisi henkilöä. Rahoituksen avulla yritys voi kehittää uusia tuotteita tai toimintatapoja. Rahoitusta on saatavilla kahta erilaista: esiselvitys ja kehittämisrahoitus. 23.4.2020 hakemuksia on vastaanotettu 22 030 kpl. Tutustu rahoitukseen ja hakuohjeisiin tästä.

 

Yrittäjän väliaikainen työttömyysturva

Kela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea, jos toinen seuraavista ehdoista täyttyy:

  • päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt
  • yrittäjätulo on koronaepidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 e/kk.

Yritystoimintaa ei tarvitse lopettaa, jotta voi saada työmarkkinatukea. Nämä väliaikaiset ehdot yrittäjän työttömyysturvassa ovat voimassa 30.6. asti. Väliaikainen työmarkkinatuki koskee vain niitä yrittäjiä, joiden yritystoimintaan koronaepidemia on vaikuttanut haitallisesti. Tutustu tukeen ja hakuohjeisiin tästä.

Jos yrityksesi on kärsinyt koronavirustilanteen aiheuttamasta markkinahäiriöstä, etkä ole vielä hakenut rahoitusta koronakriisistä selviytymiseen, mutta kiinnostuit siitä, olethan yhteydessä kunnan elinkeinotoimeen. Muonion kunnan yritysneuvontapalvelut ja elinkeinotoimen yhteystiedot.

 

Erityishuomio valtakunnan rajan ylitykseen

Muistutamme kuntalaisia siitä, että valtion viranomaisten ohjeistuksen mukaan valtakunnan rajanylitys on sallittua ainoastaan virallisten rajanylityspisteiden kautta ainoastaan syistä, jotka hallitus on poikkeusolojen linjauksissaan hyväksynyt. Hyväksyttäviä syitä rajan ylitykseen on vain välttämättömin työmatkaliikenne, ja työntekijällä pitää olla työnantajan osoittama todistus työn välttämättömyydestä.

Tämän lisäksi toivomme, että moottorikelkkailijat ja Muonionjoen jäällä liikkuvat noudattavat erityistä varovaisuutta jäällä liikkuessaan väylän ollessa jo osin sula.

 

24.4.2020 Laura Enbuska-Mäki

kunnanjohtaja

0400 477 723, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Takaisin