Uutiset

Ajankohtaista

Muonion kunnan koronavirustiedote kuntalaisille 28.9.2020

syys 28. 2020 14:53 | Uutinen

Muoniossa koronatilanne on edelleen rauhallinen. Seuraamme tilannetta ja päivitämme koronaohjeistuksia viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Seuraathan kunnan koronatiedottamista verkkosivuilta osoitteessa www.muonio.fi/koronavirus !

Koronarajoitusten aiheuttamat vaikutukset toimintoihin

Kasvomaskisuositus

THL:n kasvomaskisuositus on voimassa toisten ihmisten suojaamiseksi niiden sairaanhoitopiirien alueella, joissa on esiintynyt koronatartuntoja kahden viime viikon aikana.

Perustason suosituksen mukaan maskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Kasvomaskia voi käyttää alueellisen viranomaisen suosituksen mukaan myös muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Alueelliset viranomaiset voivat antaa alueellaan omia täydentäviä tai rajatumpia suosituksia, jotka perustuvat niiden omaan riskinarviointiin. THL on julkaissut kasvomaskisuositusta perustason, kiihtymisvaiheen sekä leviämisvaiheen varalta. Alueelliset viranomaiset ja kunnat tiedottavat tautitilanteen vaiheista ja näiden vaikutuksista maskisuositukseen.

Muonion kunta jakaa kasvomaskeja vähävaraisille

Paikallisena tuotantona tuotettujen kasvomaskien jakelu tapahtuu Muonion työpajalta sen aukioloaikojen puitteissa. Kasvomaskit ovat kankaisia ja konepestäviä, maskeja jaetaan kaksi (2) kappaletta yhtä henkilöä kohti. Työpaja sijaitsee osoitteessa Miljoonatie 1, 99300 Muonio. Aukioloajat: Ma – to klo 9.00 – 16.00 ja pe klo 9.00 – 13.00. Yhteyshenkilöt: Yksilövalmentaja Annika Muotka, 040 187 8215 ja sosiaalityöntekijä Henri Muotka, 040 489 5181.

 

Tilaisuudet ja tapahtumat

Lapin aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.

Määräys on voimassa ajalla 1.10.–31.10.2020.

 

Matkustus

Hallitus suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista muualle paitsi maihin, joita maahantulon rajoitukset eivät koske. Voit arvioida omaehtoisen karanteenin tarvetta liikennevalojen avulla.  Liikennevalot auttavat myös arvioimaan ulkomaan matkustamiseen liittyvää koronatartunnan riskiä. Liikennevaloja päivitetään kerran viikossa.

  • Jos saavut Suomeen maasta, joka on liikennevalomallissa vihreä, sinun ei tarvitse jäädä omaehtoiseen karanteeniin. Karanteeniin ei tarvitse jäädä, vaikka matkustaisit punaisen tai harmaan maan kautta.
  • Jos saavut Suomeen maasta, joka on liikennevalomallissa punainen tai harmaa, suosittelemme 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia. Karanteeni on suositeltava, vaikka paluumatkasi Suomeen kulkisi vihreän maan kautta.

Ohjeistusta matkustukseen sekä liikevalo-malli.

 

Rajaliikenne

Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen rajavalvonnan väliaikaisesta palauttamisesta sisärajoille. Rajaliikenteen uudet rajoitukset ovat voimassa maanantaista 28.9.2020 lähtien:

Sisärajavalvonta ja -tarkastukset palautetaan pohjoisessa Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan väliseen liikenteeseen huvialusliikennettä lukuun ottamatta. Päivittäinen liikenne Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisellä maarajalla rajayhteisöjen välillä on mahdollista.

Rajayhteisöjä ovat:

  • Suomen ja Ruotsin maarajalla Haaparannan, Ylitornion, Pajalan ja Kiirunan kunnat sekä Suomessa Tornion, Ylitornion, Kolarin, Pellon, Muonion ja Enontekiön kunnat.
  • Suomen ja Norjan maarajalla Omasvuonon, Kaivuonon, Raisin, Koutokeinon, Kaarasjoen, Tenon, Uuniemen ja Etelä- Varangin kunnat sekä Suomessa Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat.

Lisätietoa rajaliikenteestä löytyy Rajavartiolaitoksen sivuilta.

 

Lapin sairaanhoitopiirin ohje huoltajille lapsen sairastuessa

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi on erittäin tärkeää, että sairaana ei mennä kouluun tai päiväkotiin. Koronavirustaudille tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi:

  • kuume, yskä, nuha,
  • päänsärky,
  • pahoinvointi, ripuli,
  • lihaskipu,
  • kurkkukipu,
  • hengenahdistus ja
  • haju- ja makuaistin menetys.

Koronavirustaudin oireita ei voi erottaa muiden virustaudin oireista muuten kuin koronavirustestillä. Varsinkin lapsilla koronavirustaudin oireet ovat usein lievät ja lyhytkestoiset. Jos lapselle tai hänen perheenjäsenelleen tulee koronavirustautiin viittaavia lieviäkin oireita, tulee oireilevalle tehdä koronavirustesti viipymättä. Lasten vanhemmat voivat ottaa yhteyttä oman kun-nan terveyskeskukseen koronavirustestiin pääsemiseksi.

Oireilevan henkilön tulee olla kotona vähintään testituloksen valmistumiseen asti. Oireettomat per-heenjäsenet voivat olla koulussa, päiväkodissa tai töissä, kun testitulosta odotetaan, ellei ole vah-vaa epäilystä, että testitulosta odottavalla perheenjäsenellä on koronavirustartunta.

Jos koronavirustesti on negatiivinen, voi päiväkotiin palata, kun lapsi on oireeton. Joskus lievä nuha tai yskä jatkuu pitkään ylähengitystieinfektion jälkeen. Kun lapsi on muuten parantunut, tällainen lievä oire ei ole este päiväkotiin palaamiselle, jos testitulos on ollut negatiivinen ja oireet selvästi vähenemässä. Mikäli oireet alkavat myöhemmin uudelleen tai lisääntyvät, tulee hakeutua uuteen testiin.

Jos koronavirustesti on positiivinen, pitää koko perheen pysyä kotona. Jatko-ohjeet saa tervey-denhuollosta.

Lapselle tyypillisten lievien pitkäaikaisten ja kroonisten oireiden, esim. allergiaoireiden ja jännitysvatsakipujen, takia ei kuitenkaan tarvitse olla pois päiväkodista. Koronavirustestiin tulee hakeutua matalalla kynnyksellä, jos tuntuu, että oireissa on mukana infektio-oireita.

 

28.9.2020 Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja

0400 477 723, laura.enbuska-maki@muonio.fi

 

Lisätietoja:

Muonion koronasivu

Takaisin