Uutiset

Ajankohtaista

Omatoiminen varautuminen - 72h kotivara

marras 17. 2022 15:15 | Uutinen

Oletko kuullut 72h kotivarasta?

Talvipakkaset ovat alkaneet Muoniossakin, joten viimeistään nyt on hyvä varautua myös kotitalouksissa ja yrityksissä mm. vuodenajalle ominaisten sääolosuhteiden (tykkylumi, jäätyminen, märkä lumi, myrskyt/tuuli) aiheuttamien mahdollisten lyhyiden tai pitkien häiriötilanteiden, kuten sähkökatkosten, varalle. Myös poikkeuksellisenakin pidettävä tilanne sähkömarkkinoilla saattaa aiheuttaa epävarmuutta kotitalouksissa, jota voi omatoimisella varautumisella lieventää.

72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille, yrityksille ja yhteisöille omaehtoiseen varautumiseen esimerkiksi pitkittyneen sähkökatkoksen tai muun häiriötilanteen tullessa kyseeseen. Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen.

Esimerkin omaisesti yhden aikuisen kolmen päivän kotivarasta elintarvikkeiden osalta:

  • vettä, juomia 6 litraa
  • vihanneksia ja juureksia 600g
  • hedelmiä ja marjoja 400g
  • perunaa 200g
  • pastaa tai viljalisäkkeitä 200g
  • leipää ja viljatuotteita 550g
  • maitoa, piimää, jogurttia, viiliä tai vastaavia kasvivalmisteita 1 litra
  • juustoa 60g
  • kalaa, kananmunia, lihaa, kasviproteiinia 400g
  • öljyä/rasvoja 150g
  • kuivattuja hedelmiä 100g
  • pähkinöitä/siemeniä 90g
  • makeisia/suklaata 100g
  • sokeria, hunajaa 100g

Lisäksi Lapin Pelastuslaitos ohjeistaa verkkosivuillaan toimimaan sähkökatkostilanteissa näin:

"Sähkökatkostilanteissa on hyvä säilyttää maltti ja pyrkiä seuraamaan sähköyhtiöiden ja viranomaisten tiedottamista käytettävissä olevista tiedotuskanavista. Sähköyhtiöt valvovat jakeluverkkoaan ympäri vuorokauden. Siksi sähköyhtiölle ei tarvitse soittaa heti katkoksen alussa ja kertoa, että sähköt ovat poikki. Turhat soitot sähkölaitoksen vikanumeroihin ruuhkauttavat vain sähkölaitoksen palvelunumeroita. Sähköverkon korjaustoimintaa myrskytilanteessa edesauttavat kuitenkin asiakkailta tulleet tiedot sähkölinjan näkyvistä vaurioista, joita esimerkiksi sähkölinjalle kaatuneet puut ovat aiheuttaneet. Vikailmoituksen tekemistä varten on hyvä etukäteen tarkistaa, mistä oikea numero löytyy. Yleinen käytäntö on ilmoittaa numero sähkölaskussa. Ei ole pahitteeksi, että vikailmoitusnumero on näkyvillä puhelimen vieressä tai matkapuhelimessa muistissa."

Paikallisen sähköjakelulaitoksen mukaan mahdollisesta suunnitellusta muutaman tunnin sähkökatkosta tullaan informoimaan etua edellisenä päivänä. Mahdollinen jakelukatko sijoittunee aamuun tai iltapäivään. Sähkökatko voi tulla myös ennakoimatta. Mahdollisesta suunnitellusta jakelukatkosta tullaan informoimaan koteja Wilman ja Daisyn kautta kunnan somekanavien ja nettisivun lisäksi.

Tutustu aiheiseen tästä.

Takaisin